SDP:n Mäkinen: ”Odotukset vastuullisesta, inhimillisestä ja rohkeasti tulevaisuuteen katsovasta hallitusohjelmasta täyttyivät”

Kansanedustaja Riitta Mäkinen (sd.) iloitsee uudesta hallitusohjelmasta. Mäkisen mukaan hallitusohjelma sisältää kaikki keskeiset elementit siitä mitä sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävä kehitys edellyttää.

Panostukset koulutukseen ja tutkimukseen sekä TKI-rahoitukseen ovat välttämättömiä talouden ja työllisyyden vahvistamiseksi. Yhdessä liikenneinfran kunnostamisen ja MAL-sopimusten laajentamisen kanssa ne luovat erinomaiset edellytykset Suomelle pärjätä myös tulevina vuosina. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus painottuu upealla tavalla siinä, miten heikoimmassa asemassa ja erityistä tukea tarvitsevista pidetään huolta. Eläkeläis- ja lapsiperheköyhyyden vähentäminen, lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantaminen sekä koulutuksellisen tasa-arvoisuuden lisääminen ovat kaikki asioita, joilla aidosti luodaan hyvinvointia, Mäkinen huomauttaa.

Hallitusohjelmassa kehitetään suomalaisia työmarkkinoita pitkäjänteisesti, yhdessä sopien ja työttömiä rankaisematta, mikä auttaa Mäkisen mukaan palauttamaan kertaalleen menetettyä luottamusta kaikin puolin. Lisäksi Mäkinen toteaa erityisesti vastuullisen ympäristöpolitiikan, kansainvälisen yhteistyön sekä sisäisen turvallisuuden korostamisen hallitusohjelmassa kertovan osaltaan vastuullisuudesta ja selkärankaisuudesta, jota uudelta hallitukselta myös odotetaan. Myös merkittävät yhteiskunnalliset uudistukset, kuten sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus ja perhevapaat, viedään eteenpäin.

Tulevaisuutta ei rakenneta hetkessä eikä hätiköiden. Pitkän linjan askelmerkit ovat nyt rakenteilla. On hyvä, että tärkeimmät uudistukset saadaan käyntiin ja myös maaliin, Mäkinen summaa.

Mäkinen kiittelee myös hallitusneuvotteluja vetänyttä Antti Rinnettä rakentavasta, rauhallisesta ja päämäärätietoisesta tavasta, jolla kokonaisuus rakennettiin.

Neuvotteluosapuolia kuullessa vahvistui edelleen käsitys Rinteestä miehenä, joka aidosti kuunnellen ja yhteisymmärrystä hakien rakentaa sillan sinne, missä eteenpäin pääseminen sitä tarvitsee. Ilmiöpohjainen lähestymistapa oli uutta ja tervetullutta. Hallituspuolueiden sitoutumisaste työskentelyyn on korkea ja hyvä yhteishenki näkyy ja kuuluu. Sen vaaliminen on arvokasta ohjelman toteuttamiseksi tulevina vuosina, Mäkinen kertoo.

 

Lisätiedot:

Kansanedustaja Riitta Mäkinen

puh. 09 432 3125

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s