Avauspuhe maakuntavaltuustossa 3.12.2021

Arvoisat maakuntavaltuutetut ja läsnäolijat!

Niin siinä vain kävi, että pahentunut tautitilanne pakotti meitäkin muuttamaan alkuperäisiä suunnitelmiamme – ajatushan meillä pitää läsnäolokokous – mutta on ilo kuitenkin nähdä näin montaa teistä paikan päällä täällä Paviljongissa.

Olemme jo kokeneita etäyhteyden käyttäjiä ja tämä hybridikokous muistuttaa meitä oivallisella tavalla siitä, miten muuttuneessa maailmassa jo elämme ja osoittaa, millaisia mahdollisuuksia kehittyvä teknologia ja uusien taitojen omaksuminen meille tarjoaa – Asiat tulevat hoidetuksi ja päätökset tehtyä riippumatta fyysisestä sijainnistamme. On kuitenkin arvokasta, että voimme tänään käydä yhteistä keskustelua esityslistalla olevista merkittävän suurista päätösasioista myös kasvokkain. 

Keski-Suomen kotiseutulaulussa kiteytyy hienolla tavalla keskeinen osa keskisuomalaisuuden ja kollektiivisen identiteettimme ytimestä.

Kirkkaat, puhtaat järvet ja humisevat metsät ovat tarjonneet ja tarjoavat meille myös tulevaisuudessa vakaan perustan rakentaa uutta kasvua ja työtä, perustan vastata tulevaisuuden haasteisiin ja valjastaa rohkeasti maailman muutostekijöitä toimimaan maakuntamme elinvoiman ja asukkaiden hyväksi. 

Maailma on kuluneen kahden vuoden aikana muuttunut paljon ja joillakin sen osa-alueilla se on ollut käsittämättömän rajua.  Otetun digi- ja etätyöloikan myötä monta strategiaa on ehtinyt mennä jo uusiksi. Toisaalta taas esimerkiksi muuttoliikkeen osalta olemme nähneet – toivottavasti pysyväksikin tulevia – muutoksia ihmisten suhtautumisessa asuinympäristöönsä ja luontoon. Juuri nämä muutokset – digitalisaatio, etätyö ja mahdollisuus monipaikkaisuuteen vaikuttavat yhteiskuntaamme laajasti. Kriisin aikana myös kysymys ihmisten hyvinvoinnista ja sen ymmärtämisestä on laajemmassa merkityksessä korostunut. Yhteisöllisyys ja inhimillisen kanssakäymisen tarve on valtava. 

Muuttuva maailma on meille ennen kaikkea mahdollisuus, voimavara ja avain menestykseen, kunhan ohjaamme muutosta oikein ja olemme sille avoimia. Tämä on tänään hyväksyttävänä olevan strategian yksi kantavista lähtökohdista.

 Keski-Suomen kasvu ja menestys tulevaisuudessa pohjautuu ajatukseen, jossa ihminen, luonto ja talous elävät sopusoinnussa. Kun yhdistämme toisiinsa vankkaa osaamista, luovuutta, rohkeutta ja realismia sopivassa suhteessa, sekä riittävästi oikeudenmukaisuudentuntoa ja vastuunkantokykyä, meillä on käsissämme menestyksen avaimet. Voimme olla ylpeitä siitä, että me emme ole jääneet odottamaan, että asiat tapahtuvat, emmekä vain reagoi haasteisiin pakon edessä. Päinvastoin. Pitkän ja sinnikkään kehitystyön tuloksena voimme toimia dynaamisesti ja edetä harkituin askelin tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.

Konkreettisiksi teoiksi muutettuna edellä sanottu tarkoittaa maakunnan voimavarojen panostamista bio- ja kiertotalouteen, osaamiseen, etenevään digitalisaatioon ja innovaatiotoimintaan sekä terveyteen ja hyvinvointiin. Perinteinen teollisuutemme uudistuu jatkuvasti ja sitä muokkaavat myös tulevina vuosina tekoäly, robotiikka, kuin uudet materiaaliratkaisutkin. Olemme hyvin tärkeiden kysymysten äärellä, kun päätämme, kuinka toimeenpanemme niin Euroopan laajuista kuin kansallista lainsäädäntöä ja kohdennamme esimerkiksi Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta saatavia varoja. 

Hyvät valtuutetut, 

Talous on aidosti kestävää silloin, kun toiminta on sekä taloudellisesti tehokasta että ympäristöä säästävää. Luonnonvarojen käyttö on kestävää, kun luonnon monimuotoisuus säilyy ja ihmiset toimivat luonnon sietokykyä kunnioittaen.

Keski-Suomi on yhteisönä kestävä, kun hyvinvointi jakautuu tasaisesti.

Keskisuomalainen identiteetti on kestävää, kun se lujittaa vuorovaikutusta, suvaitsevaisuutta ja kumppanuutta.

Tähän viimeiseen virkkeeseen haluaisin kiinnittää erityistä huomiota. Nimittäin on niin, että vaikka strategia olisi kuinka hyvä, ei se toteudu ilman yhteistyötä, yhteisymmärrystä, suvaitsevaisuutta, avointa vuorovaikutusta ja kumppanuutta. Tämän onnistumisessa on meillä tässä salissa erityinen roolimme. Emme ole, eikä meidän aina tule olla jokaisesta asiasta samaa mieltä, mutta siitä varmasti olemme, että haluamme olla rakentamassa menestyvää, kasvavaa ja hyvinvoivaa Keski-Suomea. 

Viimeisten kahden vuoden aikana globaali pandemia on pitänyt meitä enemmän tai vähemmän tiiviisti otteessaan, tuonut epävarmuutta ja turvattomuuden tunnettakin elämäämme. Olemme kuitenkin selvinneet tähän asti – ja selviämme jatkossakin, kun työskentelemme yhdessä ja eteenpäin katsoen. Tulevaisuutta on rakennettava, vaikka kriisi vielä jatkuisikin ja olen iloinen voidessani todeta, että juuri näin me Keski-Suomessa teemme.  Tänään täällä hyväksyttävällä strategialla rakennamme Keski-Suomen tulevaisuutta näiden muutostekijöiden haastaessa yhteiskuntaamme, mutta samalla rakentaen vahvempaa tulevaisuutta juuri niistä muutoksista ammentaen. Toivotan teille kaikille oikein hyvää ja antoisaa kokousta ja totean sen näillä sanoilla avatuksi

Jokaisella lapsella on oikeus hyvään kohteluun

Tänään vietetään Lapsen oikeuksien päivää. Tänä vuonna Lapsen oikeuksien päivän ja viikon teemana on lapsen oikeus hyvään kohteluun. Vaikka Suomi on selvinnyt koronasta verraten hyvin, on selvää, että pandemia on aiheuttanut mittavaa hyvinvointivelkaa ja monessa perheessä pahoinvointi on lisääntynyt.

Puhumme usein – ja hyvä niin – perheistä, joissa on ollut jo ennen epidemiaa paljon erilaista henkistä ja fyysistä pahoinvointia, päihteiden väärinkäyttöä tai lasten kaltoinkohtelua. On kuitenkin ymmärrettävä, että kuluneen vuoden aikana ongelmat ovat voineet alkaa kärjistyä sellaisissakin perheissä, jotka eivät ennestään ole olleet erilaisten tukitoimien tai esimerkiksi lastensuojelun palvelujen piirissä.

Todellisuudessa olemassa oleva avuntarve on huomattavasti suurempi, kuin viralliset tilastot palvelujen piirissä olevista perheistä antaa ymmärtää. Palvelutarve on kasvanut merkittävästi niin oppilashuollossa kuin lastensuojelussa, aikuisten päihde- ja mielenterveyspalveluissa ja lasten- ja nuorten psykiatrisissa palveluissa. Korona tulee jättämään jälkensä nyt kasvaviin sukupolviin ja osalle näistä lapsissa se on ollut hyvin traumaattinen, turvallisuutta järisyttävä shokki.

Onkin aivan välttämätöntä, että Suomessa kiinnitettään erityistä huomiota siihen, että lapsiperheitä kyetään tukea niin, että hoitovelka korjataan. Joka ikisestä lapsesta ja nuoresta tulee nyt saada koppi eikä yksikään saa pudota yhteiskuntamme turvaverkkojemme läpi. Tapasin kuluvalla viikolla eduskunnassa lastensuojelun kokemusasiantuntijoita. Tilaisuuden järjesti Osallisuuden aika ry. Yhdistyksen ovat perustaneet lastensuojelun asiakasnuoret yhdessä ammattilaisten kanssa. Sen tarkoituksena on edistää nuorten äänen ja kokemusten esille nostamisessa sosiaalityössä nimenomaan yhteiskehittämisen avulla. Se tarkoittaa, että keskeisiä palveluja kehitetään ja tietoa tuotetaan nuorten ja ammattilaisten yhteistyönä.

Me puhumme tänä päivänä paljon palvelujen vaikuttavuudesta. Perehdyin tapaamisen aikana teemaan ”väliinputoajat” ja sain kuunnella ja keskustella pitkään erään upean, rohkean ja fiksun nuoren naisen kanssa. Hänen tarinaansa oli mahdoton kuunnella ilman suunnatonta surua. Vuosien aikana apua oli annettu monin tavoin, mutta vasta rankkojen ja vaikeiden vaiheiden jälkeen elämään oli saatu pysyvä muutos parempaan. Lapsen omia kokemuksia sävytti vahvasti tunne hylätyksi tulemisesta ja yksinjäämisestä tilanteissa, joissa selviytyminen on ollut likipitäen mahdotonta, mutta joita koneisto ei ole tunnistanut. Tai jos oli tunnistanut, se ei ollut kyennyt toimimaan monen eri syyn lopputulemana.

Vaikka suomalainen lastensuojelu on lähtökohtaisesti korkeatasoista ja ammattimaista, järjestelmässä on omat heikot kohtansa ja ns. sokeat pisteensä. Pahimmassa tapauksessa ne aiheuttavat tilanteita, joissa lapsia ei yksikertaisesti kyetä auttamaan, apu jää väliaikaiseksi tai riittämättömäksi.

On äärimmäisen tärkeää, että nykyisessä palvelujärjestelmässämme olevia aukkoja ja kehittämistarpeita peilataan suhteessa apua saaneiden lasten ja nuorten kokemuksiin. Meidän on kysyttävä, missä on onnistuttu? Missä vaiheessa ja millaisissa tilanteissa systeemi on pettänyt ja apua ei ole saatu riittävästi, oikealla tavalla tai oikeaan aikaan?

Näitä kysymyksiä voidaan pohtia pieteetillä viranomaisten neuvottelupöydissä tai selvittämällä jälkikäteen. Viisainta olisi ottaa prosesseja läpikäyneet nuoret mukaan jo palveluja kehitettäessä. Erityisen tärkeää tämä on nyt suurten uudistusten toimeenpanon keskellä.

”Lapsen kokonaisetu” on kaikkea muuta, kuin helposti määriteltävissä oleva asia, mikä on tehtävä aina tapauskohtaisesti. Resurssien riittävyys, tiedonkulku ja selkeä vastuunjako viranomaisten välillä sekä kyky tunnistaa todelliset vallitsevat olosuhteet vaativat toimenpiteitä.

Lasten oikeuksien viikon teema ”Jokaisella lapsella on oikeus hyvään kohteluun” muistuttaa meitä siitä, että lapsia ja nuoria tulee kyetä auttamaan silloinkin, kun kyse ei ole systemaattisesta rajusta fyysisestä tai henkisestä kaltoinkohtelusta. Vanhemman päihdeongelma voi esimerkiksi olla välillä paremmin, välillä huonommin ja ajoin ei lainkaan hallinnassa. Järjestelmämme on kyettävä tunnistamaan erilaiset tilanteet ja tarvittaessa toimimaan niin, ettei lapsi odota kaaoksen ja epävarmuuden keskellä yksin asioiden korjaantumista.

Koronan jälkeisestä ajasta selviytyminen asettaa paljon odotuksia lastensuojelun ennaltaehkäisevälle työlle, vanhemmuuden tukemiselle ja toimien tehokkuudelle. Ennen kaikkea Järjestelmämme tulee olla nykyistä enemmän lapsi- ja nuorilähtöistä. Se, että asetamme lastensuojeluun asiakasmäärien enimmäisrajat, on välttämätön lähtökohta. Sen lisäksi tarvitsemme avointa keskustelua ja asenneilmapiirin muutosta. Lasten ja nuorten hyvinvointi ei ole koulun, perheen tai yhteiskunnan asia. Se on meidän aikuisten asia. Tiedämme paljon asioita, usein lapsia ja nuoria paremmin. Heidän kokemuksistaan ja ajatuksistaan me sen sijaan emme tiedä, jos emme kysy ja kuuntele.

Vääriä väitteitä, Wallinheimo

Sinuhe Wallinheimo kertoi Keskisuomalaisen (15.10.) mielipidepalstalla, että 10.10. julkaistu kolumnini olisi kirjoitettu sävytetyin lasein. Toisin kuin edustaja Wallinheimolla, lukulasini ovat puhtaat ja kirkkaat.

Suomen BKT kasvaa tällä hetkellä hitaammin kuin muissa EU-maissa yksinkertaisesta syystä. Onnistuneen koronanhoidon johdosta talousnotkahduksemme jäi verrokkimaita paljon pienemmäksi. Siellä missä talous sakkasi jyrkemmin, on nousukin ollut jyrkempää. Tästä syystä BKT-tasoa tarkastellaan suhteessa koronaa edeltävään aikaan. Fakta on, että Suomen talous on palautunut koronasta muuta euroaluetta nopeammin.

Palkansaajien tutkimuslaitos ennustaa ensi vuodelle 3,5 prosentin ja vuodelle 2023 1,8 prosentin talouskasvua. Samankaltaisen arvion on esittänyt myös Suomen Pankki. On totta, että väestön ikääntyminen, pohjoismaisittain alhainen työllisyysaste ja tuottavuuden kehitys haastavat kansantalouden kestävyyttä. Siksi hallituksen keskiössä on aktiivinen työllisyyspolitiikka ja osaamistason nostaminen. Yhteistyössä opposition kanssa tulee varmistaa TKI-toiminnan pitkäjänteinen rahoitus ja kannustimet. Toisin kuin Wallinheimo kertoo, kertaluonteinen koronaelvytys ei vaikuta pysyviin menoihin.

Kokoomus väittää sitkeästi, ettei Pohjoismainen työllisyyspalvelumalli eroa ns. aktiivimallista. Väite on väärä ja poliittisena venkoilunakin jo kulunut vitsi. On selvä, että työttömyysturva on Suomessa tarvelähtöistä ja vastikkeellista. Keskeisin ero ”aktiivimalliin” on, että ihmistä ei rankaista työttömyysturvaa leikkaamalla tilanteessa, jossa työtä ei hakemisesta huolimatta löydy. Nyt lisätään aidosti tukea ja tarvittavia palveluja.

Marinin hallitus on saavuttamassa kaikki työllisyystavoitteensa tällä hallituskaudella. Työllisyystoimia on jo tehty laajasti: pohjoismainen työvoimapalvelumalli, palkkatuen uudistus, oppivelvollisuuden laajentaminen, varhaiskasvatusmaksujen alentaminen sekä yli 55-vuotiaiden työllisyysasteen nostaminen.  Yhteisvaikutus näillä on jopa 40 000 työllistä. Tämä on enemmän kuin edellinen sai aikaiseksi koko kaudellaan.

Tietysti työtä kasvun varmistamiseksi tarvitaan edelleen. Maailma ei kuitenkaan ole niin mustanpuhuva, kuin oppositio antaa ymmärtää.

Hallitus tukee kasvua ja hyvinvointia

Maailman ja Euroopan talous elpyy nyt vauhdilla. Suomikin on palannut kasvu-uralle odotetumpaa voimakkaammin. Näkymät ovat rohkaisevat ja pandemian aiheuttama kuilu kurotaan kiinni. Tänä vuonna BKT:n kasvu yltää yli kolmen prosenttiin ja jatkuu ensi vuonna samankaltaisena. Positiivisesta vireestä kertovat lukuisat investoinnit, joista myös Keski-Suomi ja Jyväskylä on saanut osansa. Viimeksi tällä viikolla pörssiyhtiö Innofactor ilmoitti laajentavansa Jyväskylään. Tuore Pk-yritysbarometri kertoo kentän lisääntyneestä luottamuksesta ja EK:n investointitiedustelu puolestaan suurten yritysten investointiaikeiden merkittävästä vahvistumisesta. 

Onnistunut koronakriisin hoito ja oikein mitoitettu talouspolitiikka näkyvät talouden vahvassa vireessä. Saamme vetoapua maailmantalouden kasvusta mikä sekin pohjaa vahvaan elvytykseen. Suhteellisuudentajua Suomessa käytävään velkakeskusteluun tuo fakta, että Suomi on suhteellisesti yksi vähiten koronakriisissä velkaantuneista maista. Julkisen talouden velkasuhde taittunee laskuun jo ensi vuonna.

Kasvun edellytykset myös jatkossa perustuvat investointimyönteisen ilmapiirin ylläpitämiseen sekä panostuksiin koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Hallituksen ensi vuoden budjetissa on lukuisia tavoitetta tukevia toimia. Kokoomus on vaatinut työttömyysturvan heikentämistä. Tämän riippumaton tutkijaryhmä nimenomaan jätti loppuraportistaan pois, koska sen työllisyysvaikutuksia ei voida osoittaa. Työperäistä maahanmuuttoa edistetään luomalla erityisasiantuntijoille, kasvuyrittäjille sekä heidän perheenjäsenilleen pikakaista. Tätä myös Kokoomus kannattaa, mutta se ei yksin riitä.

Siksi vahvistamme työttömien täydennys- ja muuntokoulutusta. Samoja toimia tarvitaan myös työelämässä oleville. Osaavan työvoiman turvaamiseksi kohtaanto-ongelmaan puututaan tehokkaalla ja laadukkaalla työnvälityksellä siirtymällä Pohjoismaiseen malliin. Terapiatakuu ja mielenterveyspalvelujen parantamisen merkitystä ei voida väheksyä. Parannamme myös nuorten koulutustasoa. Ensi vuoden budjetissa kohdennetaan aiemmin päätettyjen toimien lisäksi 125 miljoonaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluvelan purkuun.  Lisäksi satsaamme erityisesti mielenterveyden ja työkyvyn vahvistamiseen. Hoitotakuun toteuttamista varten valtiontalouden kehyksiin on varattu 95 miljoonaa euroa.

Olen erittäin iloinen siitä, että veropohjaa voidaan tiivistää ilman palkansaajien, eläkeläisten tai yritysten verotuksen kiristämistä. Hallitus puuttuu yhdessä tuumin monikansallisten yritysten aggressiiviseen verokeinotteluun. Tällä ja muilla veronkiertoon liittyvillä toimilla voidaan lisätä verotuloja jopa yli sata miljoonaa euroa.

Meillä Keski-Suomessa voimme olla iloisia siitä, että hallitus sitoutuu turvaamaan ostoliikenteen mukaiset lentoyhteydet ensi vuoden elokuuhun asti. Maakunnan aluetalouden ja elinvoiman kannalta tämä on tärkeää. Myös EU:n alue- ja rakennepolitiikan rahoituspotti nyt käynnistyvälle kaudelle on Keski-Suomessa huomattavasti suurempi kuin aiemmin, summan kasvaessa 51 miljoonasta lähes 80 miljoonaan. Edunvalvonnalla on molemmissa tapauksissa ollut merkittävä rooli ja kiitän osaltani kaikkia työssä mukana olleita maakunnan aktiivisia toimijoita.

Lopuksi pari sanaa tulevista aluevaaleista, jotka pidetään ensi vuoden tammikuussa. Valittava valtuusto päättää tulevaisuudessa meidän jokaisen yhteisistä ja tärkeimmistä peruspalveluista – terveydenhuollosta, vanhuspalveluista, lastensuojelusta, mielenterveyspalveluista ja muusta sosiaalihuollosta. Opetus ja varhaiskasvatus jäävät edelleen kuntiin. Arjen palvelujen turvaaminen on aina ollut monelle tärkein syy äänestää. Äänestämisen merkitys ei suinkaan vähene, vaikka päätöksiä tehdään kuntien sijasta uudessa valtuustossa. Päinvastoin. Uusi valtuusto on myös merkittävässä roolissa henkilöstön työhyvinvointia ja henkilöstöpulan ratkaisemista koskevassa päätöksenteossa. Ei siis todellakaan ole yhdentekevää, ketkä näitä päätöksiä puolestamme jatkossa tekevät!

Kolumni julkaistu Keskisuomalaisessa 9.10.2021

Keskisuomalaisen kolumni: Hyvinvointivaltio on pelastettavissa

Kolumni julkaistu alun perin Keskisuomalaisessa 20.2.2021

Valtiovarainministeriön 8.2. julkistamassa raportissa kysyttiin provokatiivisesti, onko Suomi enää Pohjoismaa. Tästä syntyi vilkas keskustelu, jota muun muassa Helsingin Sanomien Teemu Muhosen (HS 11.2.) ansiokas journalismi oli käynnistämässä.

Suomi lukeutuu yhä muiden Pohjoismaiden tavoin korkean elintason maihin. Viime vuosikymmenen aikana olemme kuitenkin jääneet jälkeen tuottavuuden kasvussa, työllisyydessä ja talouskasvussa. Oleellista on hahmottaa, mistä se johtuu ja mitä sille voi tehdä.

On tärkeää, että Suomessa käydään moniäänistä talouskeskustelua. Elämme muuttuneessa maailmassa nykyisen kriisin päättyessä. Me tarvitsemme kriittistä ajattelua, joka mahdollistaa luovan toiminnan uudessa toimintaympäristössä.

Meillä ei ole varaa vangita itseämme perinteiseen, yhden totuuden varaan rakentuvaan velka- ja leikkauskeskusteluun. Suomen jalostusasteen nosto vaatii uutta kasvuhakuisuutta, mikä huomioi myös globaalin talouden kehitystrendit ja luo edellytyksiä suomalaisille vientiyrityksille, innovaatioille ja tuotekehitykselle. Siksi huomiota on kiinnitettävä yhä enemmän tuottavuuteen ja aktiiviseen elinkeinopolitiikkaan.

Kiistämätön tosiasia on, että ympäristökriisi luo raameja taloudelle. Kansainvälisessä talouskeskustelussa ekonomistit painottavat yhä enemmän talousalueiden yhteistä – esimerkiksi Euroopan unionin – ja valtioiden roolia talouden elpymisessä.

Elvytys suuntautuu ennen kaikkea digitalisaatioon ja energiateknologiaan, joka on tiiviisti yhteydessä myös ilmastokysymysten ratkaisuun. Vaikuttaa siltä, ettei maamme oppositio yksinkertaisesti tunnista, että Suomessa on jo nyt paljon osaamista ja yritystoimintaa, jolle on avautumassa satojen miljardien suuruiset kansainväliset markkinat. Tästä on syytä olla huolissaan.

Avainkysymys on, kuinka hyvin onnistumme yhdessä elinkeinoelämän kanssa investoimaan uuteen teknologiaan ja sen hyödyntämiseen. Tätä tavoitetta meidän tulisi edistää yhdessä.

Perushaasteitamme ovat muun muassa ikärakenteen muutos ja syntyvyyden lasku, osaavan työvoiman saatavuus ja työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmat sekä liian alhainen tutkimus-, kehitys-, ja investointiaste.

Lyhyen aikavälin toimien lisäksi Sanna Marinin (sd.) hallitus ratkaisee yhteiskunnallisia rakenteellisia ongelmia. Tämä on välttämätöntä hyvinvointivaltion säilyttämiselle. Osa toimista aiheuttaa kustannuksia lyhyellä aikavälillä, mutta kohentaa taloutta ja työllisyyttä tulevaisuudessa.

Asiantuntijoiden suositusten mukaisesti panostamme koulutukseen ja osaamiseen sekä tehokkaaseen tutkimus- ja investointipolitiikkaan. Uudistamme työllisyyspolitiikkaa pohjoismaiseen tapaan: edistämällä nuorten, osatyökykyisten ja ikääntyneiden työllisyyttä, kehittämällä oppisopimusjärjestämää ja lisäämällä työhyvinvointia. Hallitus toteuttaa myös perhevapaa-uudistuksen ja alentaa varhaiskasvatusmaksuja.

Opposition edustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.) on nostanut esille muutamia rakentavia ehdotuksia, kuten etuuksien suojaosuuksien ja veroprosenttien tarkastukset.

Hallitus on valmis tarkastelemaan kaikkia julkista taloutta vahvistavia toimia tutkimustiedon pohjalta yhdessä opposition kanssa. Toivottavaa on, että myös oppositiolta löytyy valmiutta arvioida esimerkiksi kotitalousvähennystä ja listaamattomien yritysten osinkoverotusta ajantasaisten selvitysten tuoman tiedon valossa.

On mahdollista, että joudumme tekemään myös sopeutustoimia. Oleellista on, että niitä ei tehdä väärään aikaan, jotta emme leikkaa tulevaisuuden kasvun eväitä.

Joudumme nyt korjaamaan 2010-luvun mittavia koulutusleikkauksia entistäkin suuremmin panoksin. Paine sopeutustoimille vähenee, mitä paremmin onnistumme lisäämään työllisyyttä ja luomaan uutta kasvua kestävin ja oikeudenmukaisin keinoin.

Politiikassa on aina oltava tilaa myös arvovalinnoille. Leikkaukset, ihmisten hyvinvoinnin ja perusturvan heikentäminen ja haavoittuvimmassa asemassa elävien kurjistaminen ei ole vaihtoehto. Tästä ajattelusta on päästävä eteenpäin.

Into ry:n blogi: Kaikille mahdollisuus omannäköiseen elämään

1990-luvun lama kosketti ikäluokkani lapsia ja nuoria monin tavoin. Pahimmassa tapauksessa molemmat vanhemmista jäivät työttömäksi. Talousvaikeuksien ohella lapsuutta saattoi varjostaa myös vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmat. Kun kunnat samalla karsivat palvelujaan, moni lapsi jäi huolien, murheiden, ongelmien – mutta myös toiveiden ja haaveiden – kanssa täysin yksin. Koulussani oli paljon lapsia, jotka eivät voineet hyvin. Muistan isäni monta kertaa puhuneen siitä, että ketään ei saa jättää yksin, että apua tarvitsevia on autettava ja vastuu siitä on yhteinen. Hänen mukaansa tärkeintä oli säilyttää herkkyys nähdä ja tunnistaa toisen hätä ja auttaa, vaikka toinen ei sitä itse hoksaisi pyytää.

Kiinnostuin koulussa yhteiskuntaopista. Yksi tuolloisista opettajistani pani tämän merkille ja kannusti, haastoi pohtimaan yhteiskuntaa, sen rakenteita ja politiikkaa syvemmin. Hän samalla tavallaan osoitti minulle, etten ollut yhdentekevä ja että ajatuksillani oli merkitystä. Se tuntui hyvältä, sillä olin koulukiusattu ja melko yksinäinen. Kun myöhemmin ymmärsin, että minulle tärkeistä asioista päätetään joka tapauksessa – olin osallisena tai en – syntyi halu olla itse mukana vaikuttamassa. Lopulta politiikasta tuli keino suunnata omaa energiani rakentavalla tavalla eteenpäin. Ympärilläni oli muutamia aikuisia rohkaisemassa. Niinpä uskalsin ottaa kantaa ja tuoda omia näkemyksiäni esille. Ratkaisevassa asemassa olivat siis ne aikuiset, jotka jaksoivat kiinnittää huomiota ja tuuppia epävarmaa eteenpäin.

Tänä päivänä yhteiskunnassa on paljon lapsia ja nuoria, jotka tarvitsevat lähelleen välittäviä aikuisia. Mielestäni tehtävämme on tukea vanhempia ja perheitä, mutta tarvittaessa myös varmistaa, ettei kukaan nuori jää yksin. Moni ihminen etsii itseään ja polkuaan läpi elämän. Yhteiskunnassa on varmistettava, että jokaisella nuorella on yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet löytää omat vahvuutensa, saada tukea ja ohjausta eteenpäin. Erityistä huomiota on kiinnitettävä niihin nuoriin, joiden eväät elämään ovat jo lähtökohtaisesti heikot.

Inton puheenjohtajana olen ylpeä toimijakentästämme, joka tekee arvokasta työtä juuri näiden perimmäisten asioiden äärellä. Olen iloinen siitä, että monet hallitusohjelman kirjaukset tukevat yhteisiä tavoitteitamme. Näitä ovat erityisesti oppivelvollisuuden laajentaminen ja toisen asteen maksuttomuus, oppilashuollon ja nuorisotyön vahvistaminen, lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen parantaminen sekä harrastustakuu. On tärkeää pitää kiinni siitä, että nämä toimet saadaan lainsäädännön kautta käytäntöön ja että niille varataan riittävästi resursseja. Koronakriisin aikana ja sen jälkeen on varmistettava, ettei 1990-luvun laman yhteydessä tehtyjä virheitä enää toisteta.

Jokainen meistä innostuu jostakin. Pidetään huolta, että kaikilla on mahdollisuus löytää ja toteuttaa unelmansa ja elää omannäköistä elämää.

Riitta Mäkinen
Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry:n puheenjohtaja, kansanedustaja

Alkuperäinen blogikirjoitus osoitteessa: https://www.intory.fi/uutiset/blogi-kaikille-mahdollisuus-omannakoiseen-elamaan/

Hoiva-alojen työntekijäpako loppuu vain työoloja ja palkkausta parantamalla

Julkaistu Keskisuomalaisen blogissa 28.3.2019

Vanhustenhoidon skandaali on koskettanut lukuisia suomalaisia ikäihmisiä ja aiheuttanut sekä fyysistä että henkistä kärsimystä. Toivottavasti viimeistään nyt mätäpaise hallitsemattoman voitontavoittelun ympärillä puhkeaa. Viimeksi tänään kokoomuksen puheejohtaja Orpo totesi Helsingin Sanomissa, kuinka “yritykset ovat pystyneet tuottamaan tehokkaammin hoivapalveluja kuin julkinen puoli”. Mitä isoihin pörssiyhtiöihin tulee, tämä “tehokkuus” on tuotettu sangen epäeettisellä tavalla. Henkilöstökuluja karsimalla. Kokoomus on systemaattisesti vastustanut henkilöstömitoituksen mininirajan kirjaamista lakiin. Muun muassa kirjauksen puute on osaltaan mahdollistanut henkilöstömäärillä tapahtuneen kikkailun.

Skandaali nosti keskusteluun myös toisen vakavan ongeman – hoiva-aloilta siirtyy suuri määrä tekijöitä muihin toihin samalla, kun alalle ei saada opiskelijoita. Tilanne uhkaa kriisiytyä viimeistään eläkepiikin yhteydessä. Vaikuttaa siltä, ettei maan poliittinen johto tällä hetkellä ole vielä ymmärtänyt tilanteen vakavuutta. Kuka hoitaa sairaita ja vanhuksia tulevaisuudessa, kun tekijöitä ei enää ole? Ketkä vastaavat lastemme laadukkaasta varhaiskasvatuksesta ja hoidosta?

Työntekijöitä on turha syyllistää. Tosiasia on, että kasvatus-, palvelu-, ja hoiva-ala ovat paitsi naisvaltaisia, myös matalasti palkattuja. Ikävä kyllä usein törmää näkemyksiin, joissa miesvaltaisia aloja pidetään “investointeina” samalla, kun naisvaltaiset alat ovat kuluerä. On aivan selvää, että perinteisten naisvaltaisten alojen yleisen arvostuksen on noustava niin, että se näkyy myös työolosuhteissa, työehdoissa ja palkkauksessa.

Vain pari päivää ennen istuntokauden päättymistä eduskuskunta äänesti hallituksen uudesta työaikalaista. Laki laajentaa esimerkiksi jaksotyön käyttöä ja vähentää työntekijän omaa päätäntävaltaa suhteessa työvuoroihin. Menettely sallii työnantajalle työajan merkittävän pidentämisen ilman ylityön maksamista – kun työvuorosuunnitelmasta vastaavasti vähennetään tunteja. Ylipitkät työvuorot kuormittavat tekijöitä entisestään ja samalla työn ja perheen yhdistäminen vaikeutuu vielä nykyistä enemmän. Lopulta haitat kasautuvat siis lapsiperheille. Vuorotyön lisäksi tasoittumisjaksoja pidennettiin entisestään. Työaikalain perimmäinen tarkoitus on työaikasuojelu. Laki on tavoitteeseen nähden täysin päinvastainen.

Meille kaikille välttämättömille palveluille ei tulevaisuudessa ole tekijöitä, jollei alan houkuttelevuutta saada parannettua. Tulevalla palkkakierroksella paine ottaa huomioon palkkauksen tasa-arvo on suuri. Ulkoministeri Soinin ratkaisu – hakea hoitajia ulkomailta – ei ole oikea tie. Suomeen ei tule rakentaa kahden kerroksen työmarkkinoita, vaan jokaisella on oikeus työhön, jossa säilyttää fyysisen kuntonsa ja mielenterveytensä. Ja jolla tulee toimeen.

Edesmenneen hallituksen asiakasmaksulain epäkohdat olisivat iskeneet kipeimmin vanhuksiin ja heikoimmassa asemassa oleviin

Hallituksen esitys uudeksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaiksi jäi soten takia lopulta käsittelemättä. Laki sinänsä olisi ollut tervetullut sen pyrkiessä yhdenmukaistaa maksuja ja niitä koskevia käytäntöjä valtakunnallisesti, ja parantaa näin asiakkaiden yhdenvertaisuutta sekä maksujen ennakoitavuutta ja ymmärrettävyyttä. Nykykäytäntö on sekava ja maksujen perusteet ovat etenkin vanhusten ja vammaisten kotiin annettavien palvelujen osalta vaikeaselkoiset ja osin tulkinnanvaraisiakin.  Nykyisellään maksut myös vaihtelevat huomattavasti kunnittain.

Suurin ja merkittävä esitykseen sisältyvä heikkous oli kuitenkin terveydenhuollon välimaksukattojen poistaminen. Se tarkoittaa käyntimaksujen kohtuutonta nousua yli kolme kertaa vuodessa palveluja käyttäville. Viime vuonna näitä ihmisiä oli yli miljoona.

Aikaisemmin perusterveydenhuollon lääkärikäyntimaksuissa on ollut käytössä ns. välimaksukatto. Se on kohtuullistanut maksuja paljon palveluja käyttävillä ja pienituloisilla ihmisillä. Lääkärikäyntien osalta maksukatto on täyttynyt, kun käyntikertoja on ollut vuodessa kolme. Uuden lain myötä käynneistä maksettaisiin aina 680 euroon saakka. Välimaksukaton poisto koskee myös hoitajakäyntejä, jotka ovat maksullisia noin 40% kunnista. Hoitajakäynnit ovat maksullisia myös Jyväskylässä. Laki kuitenkin laajentaisi maksut myös niihin kuntiin, joissa käynnit ovat vielä ilmaisia.

Jo nyt tiedetään, että hoitokertoja jätetään väliin taloudellisista syistä.  Vuonna 2017 maksuhäiriömerkinnät lisääntyivät jopa 9 prosenttia yli 65-vuotiailla samalla, kun ulosotossa oli 320 000 sotemaksua. Taustalla näkyvät tuntuvat asiakasmaksujen korotukset. Terveydenhuollon palveluja käyttävät paljon eritoten vanhukset, joilla käyntejä on enemmän, kuin kolme vuodessa. Hoitajakäyntejä taas kertyy todella paljon etenkin pitkäaikaissairailla. Asiakasmaksut lisäävät tutkitusti nimenomaan ikääntyvien köyhyysastetta. Välimaksukattojen poistaminen lyökin kipeimmin vanhuksia ja pienituloisia.

Lakiesityksen käsittelyn yhteydessä maksukattojen poistamista puolustettiin toteamalla, että varsinaiset ennaltaehkäisevät palvelut, kuten neuvolakäynnit, jäävät lain ulkopuolelle. Eläkeläisköyhyys on räikeä yhteiskunnallinen epäkohta ja samalla me puhumme paljon ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä ja ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitämisestä. Eivätkö tätä taustaa vasten tarkasteltuna perusterveydenhuollon käyntejä nähdä nimenomaan ennaltaehkäisevinä palveluina?

Ajatus terveydenhuollon maksujen poistamisesta on tyrmätty taloudellisesti vastuuttomana. Sote-maksujen osuus kokonaiskuluista on kuitenkin noin 8%:n luokkaa ja kansainvälisesti vertailtuna suomalaisten itse maksamat terveydenhoidon kulut ovat korkeat. Sairauksien hoitaminen ajoissa on kansanterveydellisesti ja kansantaloudellisesti vastuullista, köyhyyden ehkäisemisestä ja inhimillisyydestä puhumattakaan. On aihetta kysyä, eikö meillä todella pystytä parempaan?

Sikäli, kun laki ei ennätä eduskunnan käsittelyyn tällä hallituskaudella, tulee jatkovalmistelussa kokonaisuuteen liittää myös maksukattouudistus. Tavoitteena tulisi olla nykyisten sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen sekä lääke- ja matkakustannusten maksukattojen yhdistäminen ja yhdistetyn katon laskeminen kohtuulliselle tasolle. Maksuja on voitu huojentaa tähänkin asti, mutta siitä huolimatta niitä kertyy ulosottoon valtava määrä samalla, kun laskuja pyöritetään toimeentulotuen kautta. On tärkeää, että huojennuksen tai perimättä jättämisen kriteerit ovat selkeät ja valtakunnallisesti yhdenmukaiset. Toimeentulotuen asiakkuuden tulisi olla aina riittävä peruste asiakasmaksujen perimättä jättämiselle.

Kaatuva sote vei hallituksen mukanaan

Pääministeri Sipilä piti tänään historiallisen tiedotustilaisuuden, jossa hän kertoi pyytäneen presidentti Niinistöltä lupaa hajottaa istuva hallitus vain muutamaa viikkoa ennen vaaleja. Niinistö hyväksyi pyynnön.

Sote- ja maakuntauudistus ajautui lopulta mahdottoman eteen, kun keskustan ja kokoomuksen keskinäiseen sopimukseen perustuva maakunta- ja markkinamalli osoittautui toistuvasti perustuslain vastaiseksi. Erittäin ongelmalliseksi nousi kokoomuksen ajama valinnanvapauslaki.

On selvää, että sote kaatui sisältökysymyksiin. Perustuslakivaliokunta ja sosiaali- ja terveysvaliokunta tekivät lukuisten asiantuntijoiden lausuntojen perusteella töitä viimeiseen saakka. Hallituksen vastineet eivät kuitenkaan antaneet riittäviä eväitä valuvikojen korjaamiseksi.

Uudistuksen perimmäisenä tavoitteena oli turvata perustuslain edellyttämät palvelut, kaventaa ihmisten terveys- ja hyvinvointieroja ja hallita kansantaloudellisia kustannuksia. Mikään näistä tavoitteista ei olisi lopullisessa mallissa toteutunut.

Sosialidemokraatit vaativat, että valmistelussa palataan alkuperäisten tavoitteiden pariin. Uudistus on toteutettava ihmiset ja palvelut edelle, ei markkinaehtoisesti. Sote-uudistus tulevan hallituskauden tärkeimpiä hankkeita. Maakunnissa ympäri Suomen on tähän saakka tehty ansiokasta työtä nimenomaan palvelujen sisällön kehittämisessä ja niiden yhteensovittamiseksi entistä toimivimmiksi kokonaisuuksiksi. Tätä työtä tulee hyödyntää mahdollisimman paljon myös tulevassa valmistelussa.

Nyt on syytä rauhoittaa tilanne ja pitää yllä rakentavaa keskustelua tukeva ilmapiiri. Pelkoa ei tule lietsoa, sillä uudistuksen kaatuminen hallituksen muodossa ei ole maailman loppu. Rajoitelaki on voimassa aina vuoteen 2021, ja se estää kokonaisulkoistukset kunnissa. Samoin siltarahoitus on hallituksen mukaan turvattu vuoden loppuun saakka. Jatkossa valmistelun resurssit on myös turvattava.

Keski-Suomen maakunnassa yhteistyön on jatkuvatta. Jyväskylän kaupunki on kutsunut koolle kaikki maakunnan kunnat keskustelemaan toimista, joilla pääsemme eteenpäin.

Me demarit peräänkuulutamme, että 14.4. valittavan eduskunnan on edettävä valmistelussa ripeästi parlamentarismia – siis yhdessä tekemistä yli puoluerajojen – kunnioittaen ja selvästi sovittujen reunaehtojen mukaisesti. Huomion keskipisteenä on oltava sosiaali- ja terveyspalvelut.

Kyse on meille demareille tavallisista arjen asioista: riittävästä lääkärien ja hoitohenkilöstön määrästä, terveydenhuollon käyntimaksujen pitämisestä hallinnassa ja hoitotakuun toteutumisesta. Sote-uudistuksen ison kuvan alle jää myös paljon yksittäisiä korjattavia asioita, kuten paljon puhuttanut vanhustenhoidon tila.

SDP toivoo, että kaikesta sisäisestä kiehunnasta ja valtaisasta pettymyksestä huolimatta hallituspuolueet kykenevät asialliseen kampanjointiin. Suomalaiset ovat väsyneitä riitelyyn. Nyt suunta on saatava muuttumaan.

Riitta Mäkinen

Blogi: Maksuton toisen asteen koulutus on nuorten perusoikeus

Eduskunta äänestää huomenna keskiviikkona 27.2. kansalaisaloitteesta, jossa vaaditaan aidosti maksutonta lukio- ja ammatillista koulutusta kaikille nuorille. Aloitteen on allekirjoittanut yli 50 000 kansalaista. Nuoret osoittivat upeaa aktiivisuutta eduskuntatalolla järjestämässään mielenosoituksessa. Allekirjoittajat vetoavat Perustuslain 16. pykälään, jonka mukaan “julkisen vallan on turvattava jokaiselle yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta sekä kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä”.

Kaikille nuorille tulee siis taata yhdenvertaiset mahdollisuudet toisen asteen koulutukseen. Tänä päivänä tuo oikeus ei toteudu.
Sivistysvaliokunta hylkäsi hallituspuolueiden ja perussuomalaisten toimesta aloitteen vedoten muotovirheeseen. Valiokunta olisi halutessaan voinut hyväksyä SDP:n esittämän lausuman, jossa eduskunta edellyttää – aloitteen sisältöön yhtyen – valtioneuvostoa laatimaan perusteellinen selvitys ja ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin ja lakiuudistuksiin lukio- ja ammatillisten opintojen maksullisuuden poistamiseksi. Tämä olisi ollut täysin mahdollista. Nyt kyse on vastuun pakoilusta.

SDP on jo pitkään vaatinut oppivelvollisuuden pidentämistä toiselle asteelle ja koulutuksen muuttamista maksuttomaksi. Ammatillisesta- ja lukiokoulutuksesta on tullut tämän päivän peruskoulu. Tilastot osoittavat tylysti, että vain peruskoulun varassa olevien työura jää alle kahteenkymmeneen viiteen vuoteen, kun tänä päivänä se pisimmillään on jopa 47 vuotta. Tulevaisuudessa tarve lienee tätäkin suurempi.
Suomessa on tällä hetkellä noin 70 000 syrjäytynyttä nuorta.

Olen todella huolissani siitä, että olemme menettämässä kokonaisen sukupolven samalla, kun lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdeongelmat lisääntyvät. Toisen asteen koulutuksen ulkopuolelle jääminen aiheuttaa valtavat inhimilliset ja yhteiskunnalliset kustannukset. Tutkimukset osoittavat, että kesken jäänyt oppipolku on yhteydessä työttömyyteen, köyhyyteen, mielenterveysongelmiin sekä rikollisuuteen. Talouspolitiikan arviointineuvoston mukaan oppivelvollisuusiän nosto 18 vuoteen nostaisi merkittävästi toisen asteen tutkinnon suorittavien osuutta ikäluokasta.

Onko meillä todella varaa olla panostamatta lasten ja nuorten hyvinvointiin ja koulutukseen? Mielestäni ei ole, ei inhimillisesti eikä kansantaloudellisesti. Viimeisen neljän vuoden aikana koulutuksesta on leikattu lähes miljardi euroa. Kaikkein kipeimmin leikkaukset ovat kohdistuneet juuri toisen asteen koulutukseen, ammatillinen koulutus leikkauslistan kärjessä. Usein kuulee todettavan, että koulutus on Suomessa ilmaista. Onko todella näin? Tänä päivänä lukion oppikirjat maksavat tuhansia euroja. Niiden ympärillä pyörii merkittävä bisnes. Kirjat vaihtuvat nopealla tahdilla eikä niiden kierrättäminen auta kuin osaa nuorista.

Ammatillisen koulutuksen puolella erilaiset oppivälivälineet, tarvikkeet ja tutkintomaksut voivat nekin nousta tuhansiin euroihin. Emme todellakaan voi sanoa elävämme sivistysvaltiossa, kun monet perheet joutuvat turvautumaan toimeentulotukeen, jotta heidän nuorillaan on mahdollisuus kouluttautua.

Poliittisella päätöksenteolla ei voida romuttaa nuortemme hyvinvoinnin edellytyksiä, katkaista siivet nuorten tulevaisuuden unelmilta ja haaveilta. Yhteiskuntamme on tarjottava heille kaikille yhdenvertaiset mahdollisuudet toteuttaa itseään ja rakentaa omaa polkua vastuulliseen ja tasapainoiseen aikuisuuteen. Siksi on varmistettava, että kaikki nuoret pääsevät toisen asteen koulutukseen. Esteenä ei saa olla vanhempien sosio-ekonominen tausta.

Oppivelvollisuuden pidentäminen 18-vuoteen saakka ja koulutuksen aito maksuttomuus varmistaa, että näin todella tapahtuu. Tämän lisäksi on turvattava oppilaiden riittävä opinto-ohjaus ja oppilashuolto, jotta mahdollisimman moni nuori saa myös tutkinnon suoritettua. Nuoria ja heidän perheitään ei tule jakaa kahteen kastiin vanhempien varallisuuden mukaan.