Suomesta on tehtävä aidosti lapsiystävällinen maa. Se tarkoittaa, että päätöksenteossa on aina otettava huomioon lasten ja nuorten hyvinvointi.
Poliittinen päätöksenteko vaikuttaa aina lapseen. Puhumme paljon päätösten yritysvaikutusten arvioinnista, ympäristövaikutusten arvioinnista ja niin edelleen. Mikäli haluamme aidosti edistää lasten ja nuorten hyvinvointia yhteiskunnassa, tulee kaikkeen päätöksentekoon liittää mukaan myös lapsivaikutusten arviointi.
Jokaisella lapsella ja nuorella on yhdenvertainen oikeus opinpolkuun. Siksi me tarvitsemme panostuksia varhaiskasvatukseen, päivähoitoon ja perusopetukseen. Oppivelvollisuutta on jatkettava ja muutettava toinen aste aidosti maksuttomaksi.
Koulutukseen on kuluneen hallituskauden aikana kohdistettu jopa lähes miljardin euron säästöt. Leikkaukset ovat ravisuttaneet koko koulutusjärjestelmäämme aina perusopetuksesta korkeakoulutukseen ja tutkimukseen. Erityisen voimakkaasti leikkaukset ovat lyöneet toisen asteen koulutusta – ammatillista ja lukio-opetusta.
Säästöt ovat näkyneet opetuksen lähiopetuksen määrässä, laadussa ja opetushenkilökunnan työn kuormituksessa. Myös yliopistojen perusrahoitusta on leikattu. Suomalaisten osaamisen taso on kansainvälisissä vertailuissa tippunut vuosi vuodeta ja olemme nyt tilanteessa, jossa tulevien sukupolvien koulutustaso uhkaa jäädä aiempia sukupolvia matalammalle tasolle. Tilanne on aivan kestämätön, sillä tulevaisuudessa osaamisen merkitys tulee korostumaan entisestään. Jokaiselle lapselle ja nuorelle on turvattava eheä koulupolku aina varhaiskasvatuksesta ja peruskoulusta toisen asteen koulutukseen saakka. Keskustelu, jossa nyt aprikoidaan, kuinka meillä on varaa panostaa koulutukseen on absurdi. Nyt olisi korkea aika herätä ymmärtämään tosi asia, että Suomella ei ole yksinkertaisesti varaa jättää tarvittavia investointeja tekemättä.
Ottaen huomioon työelämän yhä muuttuvat vaatimukset, pelkän peruskoulun varassa olevien nuorten riski syrjäytyä niin työelämästä kuin yhteiskunnasta on valtava. Tällä hetkellä noin 8% suomalaisnuorista ei jatka peruskoulun jälkeisiin opintoihin. Edelleen moni ei saa vietyä opintojaan loppuun saakka.
Pidentämällä oppivelvollisuutta 18-vuoteen saakka ja muuttamalla toisen asteen koulutus aidosti maksuttomaksi voimme taata, että jokainen peruskoulun päättävä nuori saa paremmat edellytykset päästä jatkokoulutukseen. Lisäksi tarvitaan lisää tukea opiskeluun, resursseja oppilashuoltoon ja tarvittaessa apua elämänhallintaan liittyvien ongelmien ratkomiseksi.
Tarvitsemme myös varhaiskasvatusuudistuksen, jossa lasten tasa-arvoisesta oikeudesta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen pidetään kiinni ja taataan hoitoryhmissä riittävä henkilöstömäärä. Peruskoulussamme on niin ikään pidettävä huolta laadukkaasta opetuksesta turvaamalla opettajien työssä jaksaminen ja mahdollisuudet osaamisen ylläpitämiseen. Erityistä tukea tarvitsevat oppilaat on otettava huomioon.
Työn ja perheen yhteensovittamista ja työelämän tasa-arvoisuutta on tuettava perhevapaauudistuksella.
Nykyinen perhevapaajärjestelmämme ei enää huomioi perheiden tarpeita muuttuneen työelämän keskellä. Perhevapaita on uudistettava perhelähtöisesti niin, että se takaa joustavat ja yksilölliset vapaat nykyistä paremmin. Yksi perhevapaamallin uudistamisen lähtökohta tulee perheen ja työn yhteensovittamisen lisäksi olla myös hoitovastuun tasapuolisempi jakautuminen vanhempien kesken ja sen on tuettava naisten työurien kehittymistä. Kyse on työelämän tasa-arvoisuudesta ja siitä, että myös miehille turvataan oikeus isyyteen. Työelämä vaatii muutosta, joka tukee tätä tavoitetta. Siksi myös perhevapaista aiheutuvia kustannuksia on jaettava tasaisemmin.
Jokaisella lapsella ja nuorella on myös oikeus harrastaa ja liikkua vanhempien varallisuudesta riippumatta.
Suomessa elää tänä päivänä lähes 120 000 lasta lapsiperheköyhyydessä ja yli 70 000 nuorta on syrjäytynyt tai välittömän syrjäytymisuhan alla. Nykyinen hallitus poisti lapsivähennyksen, joka lisäsi etenkin pienituloisten perheiden mahdollisuuksia harrastaa. Poistoa ei ole korvattu perheille millään tavalla. Liikunta- ja harrastustoiminnalla on lukemattomia lasten ja nuorten hyvinvointia lisääviä vaikutuksia. Niiden pariin pääseminen ei saa olla riippuvaisia perheen sosioekonomisesta tilanteesta ja vanhempien varallisuudesta.
Erityistä tukea tarvitsevat perheet eivät saa jäädä yksin. Siksi lastensuojelun resurssit on oltava kunnossa.
Yhteiskunnan huono-osaisuus kulminoituu usein lapsiperheissä ja kärsijöinä ovat aina lapset. Aivan liian monet lapset joutuvat murehtimaan asioita ja kantamaan sellaista vastuuta, mikä ei lapsen arkeen kuulu. Perheitä on tuettava vaikeuksien keskellä ja vanhemmuuteen on saatava apua ajoissa.
Riitta Mäkinen 